» Emman biografia

Emma Charlotte Duerre Watson syntyi 15. Huhtikuuta vuonna 1990 Pariisissa, Ranskassa,Chris ja Jacqueline Watsonille. Kolmen vuoden kuluttua Emma sai pikkuveljen nimeltään Alex. Chris ja Jacqueline erosivat Emman ollessa 5-vuotias. Emma asuu äitinsä, veljensä kanssa Oxfordshiressä, jossa Emma käy koulua.
Vuonna 2000 Emma sai ensimmäisen roolinsa Harry Potter ja viisasten kivi elokuvaan. Hänen

roolinsa oli naispääosa! Emma lähti koe-kuvauksiin aluksi mukaan leikkimielellä, mutta hänet kutsuttiin usein koe-kuvauksiin. Emma tajusi, että hänellä olisi mahdollisuus saada rooli . Emma kuvailee Hermionen rooliin pääsyään näillä sanoilla: "En voinut uskoa että he valitsevat minut tuhansien tyttöjen joukosta, mutta mitä lähemmäs pääsin, sitä enemmän halusin näytellä Hermionea."
Viisasten Kivi-elokuva saatiin kuvattua vuonna 2001 ja silloin Emma pääsi ensimmäistä kertaa elämässään Amerikkaan Viisasten Kiven New York -ensi-iltaan. Siitä alkoi Emman näyttelijän ura. Hän näyttelee kaikissa Harry Potter -elokuvissa ja on saanut muitakin rooleja.

Emman suosikkihahmo Harry Potter-elokuvissa on Hagrid ja lempi Potter-kirjansa on Azkabanin Vanki. Emman
lempikohtauksia elokuvissa olivat nämä;
Viisastenkivi: Se jossa, peikko tuli tyttöjen vessaan.
Salaisuuksien kammio: Gilderoy Lokhardin luokka- kohtaukset.
Azkabanin vanki: Se kun hän löi Dracoa naamaan.
Liekehtivässä Pikari: Joulutanssiais-kohtaus
Hänen lempirepliikkinsä on;
"I'm going to bed before either of you come up with another clever idea to get us killed!... or worse EXPELLED!"
ja suomeksi; "Minä menen nyt nukkumaan ennen kuin jompikumpi keksii toisen järkevän idean ja joku meistä kuolee!... tai vielä
pahempaa, meidät EROTETAAN!". Vähitellen Emma on alkanut pitää itseään Hermionena. Ennen hän kielsi sen, mutta nyt Emma on miettinyt, että hän tosiaan on kuin Hermione!
Vuonna 2007 kesällä saatiin tieto, että Emma pääsee kokeilemaan ääninäyttelijänä olemista animaatioelokuvassa The Tale of Despereaux. Emma sai antaa äänensä prinsessa Pea -nimiselle hahmolle. Mukana on myös Harry Potter -leffoista tuttu Robbie Coltrane, joka näyttelee Hagridia.

Elokuussa Emma sai Pauline Fossilin roolin Ballet Shoes -elokuvassa, joka kertoo kolmesta orpotytöstä. Pauline on yksi heistä. Elokuva ilmestyi jouluussa 2007.
Emman harrastuksiin kuuluvat tanssi, maahockey ja pöytätennis. Silmien väri on ruskea ja hiukset ovat vaaleanruskeat. Emma on oikeakätinen, ja kirjoittaa ilomielin nimikirjoituksia faneilleen. Hän ei erityisemmin pidä klassisesta musiikista, oopperasta, matikasta ja latinasta. Emman lempinimet ovat Em ja One-Take-Watson.
Emman lempinäyttelijöitä ovat mm. Johnny Depp ja Julia Roberts. Hänen Lempieläimensä on kissa. Vapaa-aikaansa Emma viettää kavereiden kanssa, shoppailemalla ja perheensä kanssa. Tietenkin hän käy myös koulua ja osallistuu awardeihin ja muihin tilaisuuksiin.
2007 kesällä Emma, Daniel ja Rupert saivat kunnian painaa käden-, jalan- ja taikasauvanjälkensä Grauman's Chinese Teatterin eteen. Emma lahjoitti museolle kengät, joita hän käytti painaessaan jalanjälkensä.

Näyttelemisen lisäksi Emma on miettinyt mallinuraa. Emmasta kiinnostui mm. vaatemerkki Chanel, jonka vaatteita Emma on käyttänyt useissa tilaisuuksissa, kuten esimerkiksi Harry Potter ja Feeniksin Kilta -elokuvien ensi-illoissa. Lisäksi hänet kutsuttiin vuoden 2007 lopussa Chanelin muotinäytökseen ja tämän jälkeen illallisille. Chanelin lisäksi Emma on vieraillut useissa muissa muotinäytöksissä, kuten Lontoon ja Pariisin Muotiviikoilla 2008. Selvästi hän on menossa muotialaa kohti.
Emman hyvien näyttelijänlahjojen ansiosta hän on ansainnut paljon rahaa, jotka ovat tallessa hänen tilillään. Täytettyään 18 hän sai rahat omaan käyttöönsä ja ostikin syyskuussa 2008 itselleen alppimajan Ranskasta Meribelin lomakohteesta!
<< Takaisin